Oivallista kevättä 2025, toivottaa hallitus!

Hyvää eurooppalaisen vanhan musiikin päivän iltaa!

Maaliskuu on pian ohi ja vuosi kiitää nopsaan eteenpäin. Olemme hallituksella kokoontuneet jo monta kertaa ja suunnitelleet ja toteuttaneetkin hienoja ja mukavia juttuja vanhan musiikin teon ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi Turun seudulla. Tämän hetken tilanteessa, kun taiteen rahoituksista leikataan, on entistä haastavampaa pystyä toteuttamaan laadukasta ja pitkälinjaista konserttityötä niin, että työntekijät saavat asiaankuuluvan korvauksen työstään.

Teemme voitavamme käytössämme olevilla resursseilla ja voimavaroilla ja pyrimme järjestämään vuoden kiertoon kuuluvat rakkaat tapahtumamme kuten ennenkin: Lasten musiikkijuhlien konsertin linnassa, Qwenselin kevät- ja syyskonsertit, Aboastra-festivaalin sekä Kauneimmat vanhat joululaulut. Myös vanhan musiikin kesäkurssi on työn alla ja jo mainostuksessa, ja näyttää siltä, että hyvinkin pääsemme jälleen pitämään ihanan Auringonkukkien aikaan -konserttisarjan elokuussa Ruissalon Villa Promenadessa. Edellä mainittujen lisäksi palkittu ja kehuttu videotuotantomme on saamassa lisää sisältöä vuoden aikana!

Blogin lähitulevaisuudessa katsotaan kotvanen menneeseen. Tämän vuoden aikana ja osin ensi vuonnakin blogiin on ilmestymässä kirjoituksia sekä yhdistyksen syntyajan Esclamazione! -lehdestä että vanhasta blogistamme, joka ei ole enää luettavissa. On mukava päästä siirtämään sekä punnitut että keveämmin punnitut ajatelmat jälleen uteliaiden ja tiedonhaluisten silmien nähtäviksi. 🙂

Hallitus kokoontui viimeksi tänään, tässäpä olemme tämän vuoden iloisella kokoonpanolla! Mukana myös taloudenhoitaja Heikki hallituksen ulkopuolelta.

TVM ry:n hallitus 2025

Kuvassa vasemmalta taloudenhoitaja Heikki Korhonen, Tuomas Kourula, pj Santtu Kola, Carolina Bjon, varapj Maikki Säikkä, sihteeri Anneliina Rif, Katriina Rainio sekä Hanne Lund.

Hauskaa ja iloista kevättä ja näkemisiin tapahtumissa!

terkuin Pj-Santtu ja koko hallitus <3