Kulttuurituottamisesta puhutaan hirvittävän harvoin musiikkiopintojen aikana. Toki oppiminen tapahtuu kaiken ohessa, omia konsertteja suunnitellessa ja valmistellessa – mutta siltikin ainakin itselläni oli vielä valmistumisvaiheessa melko puutteellinen kuva siitä, mitä kaikkea oikeasti voi liittyä konsertin tuottamiseen omin hellin kätösin. Nyt se on toki niskalimaisen tuttua (kuvaileva adjektiivi painavasti punnittu). Mutta mikäli tämä kirjoitus syystä tai toisesta kulkeutuisi musiikinopiskelijan silmiin, olisi kyse onnekkaasta sattumasta kyseiselle opiskelijalle. Tässä nimittäin kerrotaan siitä, miten suurkonsertti toteutetaan, ja mihin kaikkeen toteuttamisessa kompastutaan.
Ja aidon Making-ofin tapaan tässä backstagelle kurkkaamisen ohessa kerrotaan sekä siitä, miksi tämä oli paras proggis evör – sekä siitä, minkä kaiken vois vaikkapa välttää ens kerralla. 😀
Ensinnäkin, en ole kulttuurituottaja – asiat saattaisivat luistaa sujuvammin mikäli sellaiset opinnot olisivat plakkarissa – mutta toimenkuvani puolesta olen tehnyt kyseistä hommaa paljon ja pitkään, ja tuntuu että joka kerta pitää keksiä jonkunlainen pyörä uudestaan.
Eli ensimmäinen ohje: hanki tuottaja!
Mikäli se ei ole mahdollista, lue eteenpäin. 😀
Ajatus juuri tämän teoksen toteuttamisesta saattoi saada alkunsa TVM ry:n 5-vuotisjuhlallisuuksien aikoihin 2019. Juhlakonsertissa esitimme suurella kokoonpanolla Purcellin varhaisemman Cecilianpäiväoodin ”Welcome to all the pleasures” (Z339). Se oli niin varsin mukavaa, että useammallakin meistä taisi jäädä nälkä saada lisää. Siinä missä ”Welcome” kestää n.18 minuuttia, on tämä myöhäisempi ja kultivoituneempi ”Hail! Bright Cecilia” (Z328) noin tunnin rykäisy, joten kattaa koko konsertillisen musiikkia. En muistanut silloin, enkä muista nytkään, milloin ja missä joku olisi esittänyt koko teoksen aiemmin Suomessa, joten oli aikakin. 🙂 Sitä paitsi onnekkaan sattuman kautta juuri tämä teos täyttää juuri tänä vuonna 330 vuotta – symmetristä!
TVM:n linnassa tapahtuva syyskonsertti osuu useinkin marraskuulle pyhän Cecilian muistopäivän tienoille, joten luonnollista oli sijoittaa ”Hail!” nimenomaan tähän konserttislottiin.
Kaiken tämän taiteen ja idealismin sfääreissä haahuilun jälkeen ensimmäinen ja mitä tärkein askel on tuo kammottava, kaiken taideidealismin tuhoava välttämättömyys: RAHA. Vuoden 2021 lopulla luotiin budjettirunko seuraavaa vuotta varten, ja siinä linnakonserttiin uskallettiin budjetoida 10-12 muusikkoa. Sen jälkeen kun varmistimme, että teos todellakin on tämä joka nyt esitettiin, oli aika tarkistaa, kuinka kauas realismista jäimme muusikkojen määrän arvioinnissa (oliko tämä nyt sitten hyvä järjestys – kysymys omalle itselle). Emme kovin kauas, mutta pieniä viilailuja tarvittiin.
Laulajia teoksessa on enimmillään kuusi yhtä aikaa, mutta enimmäkseen neljä tai huomattavasti vähemmän. Siitä seurauksena päätimme selvitä viidellä – 6-äänisessä pätkässä päätettiin (suomeksi: minä päätin) poimia olennaisimmat stemmalinjat ja jättää mahdollisuuksien mukaan soittimilla tuplattuja laulufraaseja pois. Sitä on ennenkin tehty – mutta siitä seuraa mm. seuraavaa:
Laulajan suunnistuskartta – ei pidä eksyä!
Soittimien kanssa taas viilattiin siten, että yksi soitin toisensa jälkeen huomattiin, että ”tätä ilman me nyt ei ainakaan voida olla”, mistä seurauksena alkuperäisen suunnitelman 5-7 soittajaa olikin sitten lopulta 9. Se tuntui mielekkäältä määrältä ja kokoonpanolta. Tästä opiksi nuorisolle, että konsertin suunnittelu on aina yhdistelmä idealismia ja realismia – sekä kompromisseja. Mikäli pääsette siihen tilaan, että pystytte toteuttamaan visionne miettimättä tippaakaan rahaa, olette joko opiskelijaproggiksessa tahi todella poikkeuksellisen onnekkaita. 😀
Rahasta kun tuli nyt puhe, niin yksi tärkeistä tekijöistä konsertissa on palkanmaksaja! Tilauskonsertin kyseessä ollessa asia hoituu sikäli kivuttomasti, että vero-ym. tiedot toimitettuaan muusikko voi odotella palkan kilahtavan tilille. Mutta jos olet itse järjestämässä konserttia, on sinulla oltava jonkinlainen käsitys siitä, miten maksat palkat, kuka sen tekee, mitä kautta ja missä aikataulussa. Tästä voisi tehdä aivan oman blogipostauksensa, se on niin monitahoinen asia. Kirjanpitäjä/tilitoimisto/maksupalvelu/osuuskunta ynnä muut vastaavat ovat mahdollisia toimintatahoja ja suuntia, mutta TVM:n tapauksessa nämä olennaiset hommat hoitaa taloudenhoitaja Heikki.
Seuraava asia konsertin valmistelussa ovat nuotit. Nykypäivänä on helposti muutamalla napinpainalluksella saatavissa jos jonkinlaista partituuria. Se sekä helpottaa että monimutkaistuttaa asioita: Jokaisella muusikolla voi olettaa olevan nuotit teokseen jo ennen ensimmäisiä harjoituksia – mutta! On pidettävä tarkka roti siitä, että nuotit ovat identtiset keskenään, kaikkein mieluiten vieläpä samasta lähteestä. Tämä ensinnäkin helpottaa kommunikaatiota kun sivu- ja tahtinumerot sekä rivien ladonta ovat yhteneväiset. Ja toiseksi: rukkasimme toisten painosten selkeästi virheellisiä kohtia paremmiksi vielä toisiksi viimeisissä harkoissa ennen konserttipäivää. Kysymys itselle jälleen: miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Tuon kun lukee, niin se on tietysti muusikon peruskauraa: totta kai samanlaiset nuotit! Reaalielämässä asiat eivät tosin koskaan kulkeudu aivan niin loogisesti. Esim. kuuluisa mr. Kiire lyö useinkin leimansa asioihin. Ja muu elämä haittaa taidesfäärejä jne jne…. 😀
Mutta onneksi soittajille saatiin jo varhaisessa vaiheessa omat hyvät soitinkohtaiset stemmat. Hannelle iso kiitos siitä! 🙂 Säädöt taisivatkin ilmetä enimmäkseen laulajien puolella (onks tässä jotain uutta muka? :DDDD).
Seuraava elintärkeä asia on harjoitusaikataulun laatiminen ja siinä pitäytyminen. Tässä projektissa olin siitä onnekkaassa asemassa, että en vastannut siitä osastosta, ja kiitollisuudella otin vastaan kaiken hienosti organisoidun yhteisharjoituskaavailun, kiitos ihana Anna-Maija! Loppupeleissä taisimme pitää neljät koko porukan treenit – melko hyvin jo niinkin, ammattimuusikoilla kun tuppaa olemaan menoa ja vilinää. Mukavalla, leppoisalla meiningillä treenailtiin, aivan parasta!
Lehdistötiedotekuva napattu treenien keskellä. Kuva: Tuomas Kourula
Seuraava tärkeä välttämätön (paha?) on mainostus. Kuka tykkää, kuka ei. Minä pääosin en. Tällä kertaa päädyttiin mainostamaan perinteisten julisteiden lisäksi sillankaidebanderollilla, joka on kallis mutta näyttävä ja näkyvä. Sillankaiteiden suosiosta johtuen pystytimme saman banderollin kahteen eri otteeseen kahteen eri siltaan välillä melko syksyisissäkin olosuhteissa.
Taidetuottamisen rapakätinen glamouri
Nyt se on siellä!
Julisteiden vienti pitkin kaupunkia on tietysti oma lukunsa, mutta jos porukka on yhtään liikkuvaista, käy se usean henkilön voimin suhteellisen pienellä vaivalla kaupunkiasioita hoitaessa. Flaijereita laitoimme jakoon myös mm. Filharmonisen orkesterin konserteissa.
Kesken treenejä soittimet lattialle ja kuvaukseen – tekstiä päälle vielä niin hieno tulee! Kuva ja käsittely: Tuomas Kourula
Kaikkein isoin vaikutus yleisömäärään tällä kertaa oli varmastikin Turun Sanomien lehtijutulla. Hyvin usein konserteista tulee lähetettyä jonkinlainen lehdistötiedote, mutta ainakin Turun mittakaavassa on aika harvinaista, että media tarttuu klassisen musiikin ilmiöihin, etenkin jos toimijat ovat yhtään pienempiä. Tämä oli eri mukava poikkeus. 🙂
Ihan paperilehdessäkin asti!
Tyypillisin ja helpoin mainostuskeino nykyään on Facebook-mainoksen pystyyn paneminen, ts. fb-tapahtuman mainostaminen. Siinä on tärkeää hieman valikoida kohderyhmää, ettei mainostuksesta tule liian laveaa ja sillä tavoin tehotonta hintaansa nähden. Hinnan pystyy joka tapauksessa mukavasti määrittelemään itse – hyvä asia pienille yhdistyksille ja toimijoille!
Fb-mainostukseen liittyy ehkä omituisin kiemura tämän konsertin valmistelussa. Olin tehnyt tapahtuman ja ihan normaalimenettelyllä laittanut siihen mainosrahaa ja lähettänyt mainoksen hyväksytettäväksi facebookille. Sitten tuli paluupostina ilmoitus, että ”Mainos on Facebookin mainostussääntöjen vastainen”. Tarkennuslausekkeessa viitattiin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten teemojen loukkaamiseen. Mietinpä, että kyllähän se Purcell on aika kovaa kamaa, mutta että onko se liiankin kovaa kamaa Facebookille. :DDD Aviomies-kollega sitten ehdotti, että ehkäpä bänni johtuu konsertin nimessä olevasta ”Hail!” sanasta. :DDD Onhan se toki noin ohimennen lukaistuna aika pahamaineinen, vaikkei edes tuossa kirjoitusasussa. Mutta pyysin sitten uudelleenarviointia (FB:n kasvottomalta työntekijäihmiseltä tällä kertaa) ja sillä lailla mainos meni läpi. Kyllä mainokseen kuulemma oli joku konserttivieraskin törmännyt.
Se mainostuksesta. Pieni historiantutkijanörtti minussa oli taas räävittömän innoissaan käsiohjelmatekstin kirjoittamisesta, koska se tarkoitti sitä, että saa tutkia eri lähteistä, että mikä tämä teos nyt oikein syvällisesti on, ja sitten sen saa vielä tiivii(hkö)ksi suodatettuna kertoa muillekin! Pieni sisäinen kääntäjänörtti taas oli valtavan innostuksissaan tekstien kääntämisesti, koska siinä paitsi oppii uusia vanhoja englanninkielen sanoja ja saa muotoilla oikeavivahteisia suomenkielen sanoja, myös tajuaa syvätasolla, mitä laulaa ja miksi. Oivallista! <3
Käsiohjelmien taitto ja painatuttaminen ovat myös työvaiheita, joita ei kannata jättää liian myöhäiseen ajankohtaan. Jos konsertti on viikonloppuna, kannattaa nämä hoitaa alkuviikosta. Meille kävi tässä tosin niin harvinaisen hauskasti, että loppuviikosta täytyi tilata lisää käsiohjelmia, kun lippuvarauksia alkoi tippua poikkeuksellisen paljon. Tällaisista ”ongelmista” mie pidän. 🙂
<– Vasemmalla uunituoreet lämpimäiset auton etupenkillä.
TVM:lla ei ole keinoa myydä lippuja etukäteen, joten toimimme siten, että halukkaat voivat varata lippunsa etukäteen sähköpostitse. Tässä konsertissa lippuvarausten vastaanottajalla olikin tavallista enemmän hommaa. Tuomas hoiti sen keskittyneesti ja keskitetysti (tässäkin huomio opiskelijoille: kommunikaatiohommaa kannattaa hoitaa vain yhden henkilön kerrassaan, jotta kaikkiin viesteihin tulee vastatuksi, ja mielellään vain kerran).
Ja lipunmyyjä(t) kannattaa varmistaa jo hyvissä ajoin, mieluusti jo ennen konserttiviikkoa (tällä kertaa ei mennyt ihan niin ajoissa, mutta parahultaisesti mielestäni kuitenkin). Ja jos on maksupääte käytössä, kannattaa varata extrapaljon aikaa ennen lipunmyynnin alkua sekä laitteen virittelemiseen (siinä on aina joku mutka) että mahdolliseen lipunmyyjän opastamiseen. Sen jälkeen voi ja pitää jättää myyjät rauhaan tekemään hommansa, kyllä ne siitä selviää. Hyvin selvisivät tässäkin tapauksessa! 🙂
Ja mikään making-of ei ole täydellinen ilman heiluvaa ja suttuista videokuvaa joka on otettu hetki ennen konserttia ja jossa kysellään ”Miltä nyt tuntuu?”. :DDD
Sitten vaan mentiin lavalle ja veivattiin.
Niin kliseistä kuin onkin, kaikki valmistelun vääntäminen, turhautumus, väsymys ja pitkäpiimäisyys saa palkkionsa siinä hetkessä, kun musiikki alkaa soida täydelle salilliselle ihmisiä. Kun saa olla osa hienoa kokonaisuutta, joka antaa valtavasti paitsi yleisölle, myös soittajille ja laulajille jotka sitä toteuttavat. Se on se huume (nyt varmaan joku nettisensori bännää tämänkin tekstin sanavalinnan takia) joka saa unohtamaan ne klo 23:47 kommunikaatioryhmään kilahtavat whatsapp-viestit, puhelimen muistutukset jotka kirkuvat että se ja se on tekemättä, vaakasuorassa vesisateessa repusta kaivetut julisteet ja stressipöhnäisen semi-olemassaolon noin viikon ennen h-hetkeä. Se saa haluamaan toteuttaa seuraavankin konsertin, ja sitä seuraavan – ja kaikissa väleissä sitä sitten taas miettii, että ”mihin ihme soppaan sitä taas on saattanut itsensä”. Ihminen on kumma olento. 😀
Bright Cecilia Orchestra. Kuva: Tuomas Kourula
Kaikki tämä ylläkuvattu pitää jotakuinkin paikkansa. Mutta paikkansa pitää myös se, että meillä oli mahtava ja taitava porukka musisoimassa, kommunikointi ihmisten kanssa oli ihanan vaivatonta ja mukavaa, ja tuottajina meillä oli valtavan aikaansaava ja mukava kolmen hengen porukka. Sen lisäksi suuri osa kaikkien partituureista oli hyvinkin identtisiä keskenään. 😀
Sitten on enää lopputekstien paikka:
KIITOKSET! <3
Heini Ernamo, Kristina Raudanen, Teemu Mustonen, Heikki Korhonen, Maija Kontunen, Mari Viluksela, Anneliina Rif, Kaisa Ansamäki, Megumi Nakazawa, Johanna Laakso, Tuomas Kourula, Hanne Lund ja Anna-Maija Laiho-Ihekweazu
kirjoitti Kolan Santtu, vpj
