The Crab – Change is the Remedy for the Ills of Life
28.11. 2021 Föreningen Brage -yhdistyksen juhlasali, Helsinki
Sopraano Minna Nyberg on Suomen ainoa gestiikkataiteilija ja -ohjaaja. Tämä 1600-1700-lukujen näyttelemistaiteesta ammentava taiteenlaji on sen verran harvinaista herkkua näillä kulmin, että minut saa aina liikahtamaan sohvalta sen varjolla. Tällä kertaa Nyberg on soveltanut kultivoituihin eleisiin ja ilmeisiin pohjaavaa ilmaisumuotoa itse käsikirjoittamaansa ja ohjaamaansa näytelmään The Crab. Kyseessä on kuusikohtauksinen monologimusiikkinäytelmä, jonka tekstit ovat William Shakespearen, Lord Byronin, Ruotsin kuningatar Kristiinan sekä Nybergin omasta kynästä. Kirjoittajat ovat eri vuosisadoilta, mutta valitut tekstikatkelmat isuvat sulavasti lomittain kertomaan tarinaa.
Näytelmä sijoittuu vuoteen 1780, ja kuvaa nuoren Adrianin vaiheita. Adrian on syntynyt Annana, mutta hänen äitinsä kasvatti hänet miehenä ehkäistäkseen huonojen olosuhteiden vievän tytön köyhyyteen, luostariin tai prostituutioon. Adrian elää miehenä miesten maailmassa, kunnes lopussa paljastuu ympäristölleen, joka luonnollisestikin tuomitsee hänet.
Näytelmä kietoo yhteen naiseuden historian, sosiaalisen sukupuolen, valheiden ja inhimillisten selviytymistarpeiden teemoja. Nimi The Crab (Rapu) viittaa epärehellisyyteen ja petokseen: historiallisen gestiikan eleellä, jossa kädet asetetaan ristiin ja liikkuvat sivulta sivulle kuin rapu, tarkoitetaan ihmistä, joka ei puhu suoraan ja totta, vaan viistosti kuin rapu.
Käsiohjelman kantta koristavat rapukädet.
The Crab esitettiin helsinkiläisen Föreningen Brage -yhdistyksen sopivan pienessä juhlasalissa, josta otettiin kaikki dramaturgiset mahdollisuudet irti. Nyberg liikkui niin lavalla, sen edessä kuin noin nelikymmenpäisen yleisön keskelläkin. Paikallaan taas seisoi uljas kaksisormioinen cembalo, jonka ääressä taituroi suvereeni Annamari Pölhö. Kohtauksia säesti ja niiden tunnelmia loi ja syvensi Henry Purcellin sekä Joseph-Nicolas-Pancrace Royerin musiikki, joka oli taiten valittu tukemaan ja viemään tarinaa eteenpäin. Pölhön sormissa cembalo soi sujuvasti ja ilmeikkäästi, hyvin herkästä ja haikeasta aina dramaattisen väkivaltaiseen tunnetilaan.
Minna Nyberg on meritoitunut laulaja, mutta tässä teoksessa hän jätti laulun sivuosaan muutamaa katkelmaa lukuun ottamatta, ja keskittyi etupäässä puheelliseen näyttämöilmaisuun. Toki gestiikan, selkeän, jopa tyylitellyn artikuloinnin ja ilmeikkään puheennuotin yhdistelmässä oli jotakin todella läheisesti barokkioopperaan viittaavaa. Seremoniallisuus ja huolitellut eleet eivät kuitenkaan tarkoittaneet kankeutta, vaan Nyberg liikkuu luontevasti ja vakuuttavasti roolinsa puitteissa.
Käsiohjelmassa avataan niin näytelmän synnyn taustoja kuin gestiikan perusteita ja historiaakin, ja koko näytelmän tekstit löytyvät sivuilta ansiokkaasti niin esityskielellä englannilla kuin ruotsiksi ja suomeksi käännettyinä, mistä tämä katsoja oli eri hyvillään. (Sivumennen sanoen en ole yleisesti ottaen koskaan käsittänyt, missä välissä käsiohjelmatekstejä olisi tarkoitus lukea silloin kun kyseessä on esitys, jossa yleisön valot pimennetään.)
Puitteet olivat erinomaisessa kunnossa. Siksi jäinkin ihmettelemään, miksi en sulanut täysin teatterikappaleen lumoihin, vaikka kokemus oli hieno ja koronan näivettämälle läsnäkulttuuriaistille erityisen elähdyttävä. Historianörtti minussa tietenkin ihmetteli, miksi sulkakynästä ei tule jälkiä paperille, jonka yleisö pystyy näkemään, ja minkä tähden näyttelijän alusvaatteet, jotka ovat esillä pukeutumiskohtauksessa, jossa puetaan noin 1700-luvun miehenpuku päälle, ovat silmiinpistävän modernit. Mutta nämä ovat melkoisen pieniä murheita – jos ne ovat kriitikon valituksen kohde, voi esiintyjä, lavastaja ja ohjaaja (Nyberg itse kaikki kolme) katsoa suoriutuneensa tehtävästään vähintäänkin loistavasti.
Kuulin sivukorvalla näytöksen jälkeen, että näytelmä oli tulossa alunperin esitettäväksi koronan rantautumisen aikoihin, ja että tehtiin päätös odottaa ja olla streamaamatta sitä. Mielestäni siinä päätettiin aivan oikein – harva elävä taide paranee streamatessa, mutta tällainen intiimi, syväluotaava monologi vaatii läsnäolon samassa tilassa oikeasti toimiakseen. Arvioin esiintyjille konsertin jälkeen, että tällaisella olisi varmasti kiinnostunutta yleisöä myös Turussa. 🙂
SanttuK
