Category: Uncategorized

Oivallista kevättä 2025, toivottaa hallitus!

TVM ry:n hallitus 2025

Hyvää eurooppalaisen vanhan musiikin päivän iltaa! Maaliskuu on pian ohi ja vuosi kiitää nopsaan eteenpäin. Olemme hallituksella kokoontuneet jo monta kertaa ja suunnitelleet ja toteuttaneetkin hienoja ja mukavia juttuja vanhan musiikin teon ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi Turun seudulla. Tämän hetken tilanteessa, kun taiteen rahoituksista leikataan, on entistä haastavampaa pystyä toteuttamaan laadukasta ja pitkälinjaista konserttityötä niin, että …

Jatka lukemista

Terveisiä Svamulin historiikkikirjanjulkistajaisista!

Kirjoittajan kuva

Viime viikonloppuna Suomen vanhan musiikin liitto ry, tuttavallisemmin Svamuli, vietti kymmenenvuotisjuhlallisuuksiaan. Valtakunnallinen liitto on perustettu vain hiukan ennen kuin oma paikallisyhdistyksemme. Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että Turun vanha musiikki ry on Svamulin yhteisöjäsen, ja sitäkin kautta yhteydessä moniin muihinkin Suomen vanhan musiikin yhdistyksiin. Svamuli perustettiin Tampereella, joten luontevaa oli juhliakin Tampereella. Juhlaseminaariin kulttuuritalo Laikkuun oli …

Jatka lukemista

Arvio: The Folk Seasons – Barocco Boreale ja Kreeta-Maria Kentala

Ostin itselleni taannoin joululahjaksi ihan vanhanaikaisen cd:n. Kanteen präntätty titteli The Folk Seasons kiinnitti heti huomioni kun silmäni siihen osui. Sopivasti oikeaa ja samalla ihan väärää – sehän täytyi oitis hankkia. Esittäjänä on Barocco Boreale solistinaan viulisti Kreeta-Maria Kentala. Myös Siiri Virkkala (viulu) sekä Andrew Lawrence-King (harppu, psalttari, regaali ja kantele) soittavat soolo-osuuksia levyllä. Vanhaan …

Jatka lukemista

Linkkejä ihmemaahan sekä toivotus hyvän joulun!

Olipa jännä vuosi yhdistyksen kanssa! Alkuvuodesta mietittiin jotta jonkunlainen festari tarvitsisi tehdä juhlavuoden kunniaksi, sitten se tuli ja meni – ja kohta onkin joulu ja ensi vuosi. Festarimeininki oli niin kivaa, että otetaan uusiksi heti kun ollaan tarpeeksi monta vuotta toivuttu edellisestä. 🙂 Varsinaisesti lähdin tätä kirjoittamaan, kun pohdin, miten ihmeellinen nykyaika on. Meillä on …

Jatka lukemista

Riemullista joulurauhaa!

Suomen Turusta kajahtaa jälleen joulurauhan toivotus! (Kuten kuvasta näkyy, keskiajalla se oli ihan validi toimenpide. ;-p) Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätämme kuluneen, mielenkiintoisen vuoden, ja olemme valmiina käärimään hihat ensi vuonna koittavan 5-vuotisjuhlavuoden pystytykseen. Kauniita joulusäveliä ja onnekasta uutta vuotta, vanhan musiikin ystävä! Santtu-pj sekä Turun Vanha Musiikki ry:n hallitus