Milla Mäkinen, sopraano
Julia Tamminen, cembalo
Henry Purcell (1659-1695):
Ground in C minor
Rigadoon in C Major
March in C Major
Bess of Bedlam
Urge Me No More
Suite in G minor
-Prelude
-Almand
-Corante
-Sarabande
Sweeter Than Roses
From Rosy Bowers
Chaconne in G minor
If Music Be the Food of Love
A Ground in Gamut
A New Irish Tune in G Major
Sefauchi’s Farewell
The Fatal Hour
Evening Hymn
Henry Purcell (1659-1695) oli barokkiajan huomattavin englantilainen säveltäjä, joka nautti suurta arvostusta jo omana elinaikanaan.
Englantilaisilla renessanssin ajan säveltäjillä, mm. William Byrdillä, oli iso rooli Purcellin ilmeikkään tyylin muodostumisessa. Lisäksi Purcell sai vaikutteita aikansa italialaisilta ja saksalaisilta säveltäjiltä. Hänen sävellyksiään luonnehditaankin sekä vanhaa englantilaista perinnettä jatkavaksi, mutta myös uusia virtauksia ammentavaksi.
Purcell aloitti uransa kuoropoikana ja urkurina. Vuonna 1683 hänet nimitettiin hovisäveltäjäksi, ja Purcell ehti lyhyen elämänsä aikana toimia yhteensä kolmen eri kuninkaan palveluksessa.
Purcell jätti jälkeensä laajan tuotannon, johon sisältyy hovi- ja jumalanpalvelusmusiikin lisäksi myös mm. kamarimusiikkia ja näyttämömusiikkia. Vuonna 1698 julkaistiin ensimmäinen osa Oprheus Britannicus -sarjasta, joka oli kokoelma Purcellin laulusävellyksistä.
Vokaalimusiikki lasketaan Purcellin tuotannon itseoikeutetuksi kulmakiveksi. Soololauluja on Purcellin tuotannossa n. 150 kappaletta, ja laulujen aiheet vaihtelevat maallisista runoista kirkolliseen musiikkiin.
”From Rosy Bowers” -konsertti esittelee Purcellin laulu- ja cembaloteoksia. Jokainen laulu on tavallaan ”mini-ooppera”, ne jakautuvat useinkin moniin eri karaktäärin sisältäviin osiin.
Laulujen rakenteille on tyypillistä erilaisten kontrastoivien tunnetilojen (affektien) intensiivinen vaihtelu.
Cembalolle Purcell on taas säveltänyt mm. elegantteja tanssisarjoja ja yksittäisiä lyhyitä kappaleita, esim. groundeja.
Konsertissa kuultavat Bess of Bedlam sekä From Rosy Bowers edustavat 1600-luvulla suosittua hulluuskohtaus -tyyliä. Bedlam viittaa mielisairaalaan, jossa höntti Bess oli hoidettavana rakkauden aiheuttaman mielenhäiriön vuoksi. From Rosy Bowersin runo on Don Quijote -näytelmästä kohtauksesta, jossa Altisidora pyytää cupidoilta apua rakastamisen taitoon, suunnittelee lolitamaisin elkein hurmaavansa rakastettunsa, vajoaa epätoivoon ja lopuksi löytää ylpeytensä takaisin.
If music be the food of love -runon Purcell sävelsi tuntemattomaksi jääneestä syystä useamman kerran, ja konsertissa kuultava versio on niistä viimeisin. Laulun sensuellit tunnetilat ja virtuoottiset juoksutukset ilmentävät tekstin moniulotteisuutta erehtymättömän taiturillisesti.
The fatal hour, Urge me no more sekä Sweeter than roses alkavat kertovalla, tekstin ehdoilla etenevällä alustuksella, jota seuraa tanssillinen loppuhuipennus.
Konsertin päättää William Fullerin tekstiin sävelletty Evening Hymn, jossa on taivaallista rauhaa ja turvaa huokuva melodia päättyy toistuviin halleluja -huudahduksiin.
Milla Mäkinen ja Julia Tamminen
Tekstien käännökset
Bess of Bedlam
From silent shades, and the Elysian groves,
Where sad departed spirits mourn their loves;
From crystal streams, and from that country where
Jove crowns the fields with flowers all the year,
Poor senseless Bess, cloth’d in her rags and folly,
Is come to cure her lovesick melancholy.
”Bright Cynthia kept her revels late,
While Mab, the fairy queen, did dance,
And Oberon did sit in state,
When Mars at Venus ran his lance.
In yonder cowslip lies my dear,
Entombed in liquid gems of dew;
Each day I’ll water it with a tear,
Its fading blossom to renew:
For since my love is dead
and all my joys are gone;
Poor Bess for his sake
A garland will make,
My music shall be a groan.
I’ll lay me down and die within some hollow tree,
The raven and cat, the owl and bat shall warble forth my elegy.
Did you not see my love as he passed by you?
His two flaming eyes, if he comes nigh you,
They will scorch up your hearts.
Ladies beware ye,
Lest he should dart a glance that might ensnare ye.
Hark! Hark! I hear old Charon bawl,
His boat he will no longer stay;
And furies lash their whips, and call:
Come, come away, come, come away.
Poor Bess will return to the place whence she came,
Since the world is so mad, she can hope for no cure;
For love’s grown a bubble, a shadow, a name,
Which fools do admire and wise men endure.
“Cold and hungry am I grown,
Ambrosia will I feed upon, drink nectar still, and sing:
Who is content does all sorrow prevent,
And Bess in her straw,
Whilst free from the law,
In her thoughts is as great, great as a king.
Elysionin hiljaisissa varjoissa,
jossa hylätyt huokailevat menetettyjen rakkauksien perään,
kristallivirtojen rannoilla maassa, jossa
Jupiter kylvää ikikukkia,
raahustaa höntti Bess rääsyissään
ja aikoo parantaa särkyneen sydämensä.
“Sädehtivän Cynthian pidot jatkuivat myöhään,
keijukuningas Mab tanssahteli ja
Oberon paikallaan patsasteli kun
Mars lävisti Venuksen peitsellään.
Kevätesikoiden alla, kimaltavan kasteen koristamassa haudassa
lepää armaani,
sen kukkaloistoa hoidan päivittäin kyynelilläni
sillä rakkauteni on kuollut enkä enää voi iloita.
Bess-rukka solmii hänelle seppeleen,
musiikkini muuttukoon valitusvirreksi.
Ehkä etsin onton puunrungon ja menen sinne makuulle
kuolemaa odottamaan.
Korppi, kissa, pöllö ja lepakko laulavat minulle hautalaulun.
Ettekö nähneet ohikulkevaa armastani?
Hänen loimuava katse – jos menet liian lähelle –
voi kärventää sinut!
Hyvät naiset, varokaa katseensa sinkoamia nuolia!
Kuuletteko! Siellä Kharon jo huutelee,
venhonsa on matkalla Tuonelaan,
raivotarten ruoskat viuhuvat kun he kutsuvat minua
mukaansa.”
Bess-rukka matkaa sinne, mistä tulikin,
sillä maailma on niin hullu, ettei toivoa parantumisesta ole.
Rakkaus on kupla, varjo, tyhjä sana,
johon tollot lankeavat ja viisaat alistuvat.
“Olen kylmissäni ja nälissäni. Ravitsenpa itseni ambrosialla,
juovun nektarista ja laulelen menemään:
Tyytyväiset ne suruilta säästyvät,
ja Bess olkivuoteellaan, lakien yläpuolella
omassa mielessään on kuningasten kuningas.
Anonyyymi , suom. Milla Mäkinen
Urge Me No More
Urge me no more, this airy mirth belongs
To better times, these times are not for songs.
The sprightly twang of the melodious lute
Agrees not with my voice, and both unsuit
My untun’d fortunes. Th’affected measure
Of strains that are constrained afford no pleasure.
Music’s the child of mirth, where griefs assail
The troubled soul, both voice and fingers fail;
My grief’s too great for smiling eyes
To cure or counter charms to exorcise.
The raven’s dismal croaks, the midnight howls
Of empty wolves mix’d with the screech of owls,
The nine sad knolls of a dull passing bell,
With the loud language of a nightly knell,
And horrid outcries of revenged crimes,
Join’d in a medley, is music for these times.
These are no times to touch the merry strings
Of Orpheus, no, Ah! no, these are no times to sing.
How can my music relish in your ears,
That cannot speak for sobs nor sing for tears?
Anna jo olla, ilo kuuluu
paremmille päiville, nyt ei ole laulun aika. Luutun hilpeä sointi ei soi
ääneni kanssa yhteen,
onneni on täynnä epävireisyyttä. Minua vaivaava rasitus ei salli
nautintoa.
Musiikki, ilosta syntynyt, joka surun voittaa, vaivatun sielun sormet ja äänen lamauttavat;
tuskani on liian suuri hymyilläkseni tai
mielihyvää manatakseni.
Korppien raakkuminen ja
susien ulvonta yhtyvät
pöllöjen huutoon,
Surullinen kalkatus,
yöllinen kuolinkellon kumahdus,
kauhistuttavat koston parkaisut
soivat minulle musiikkina.
Nyt ei ole aika Orfeuksen luuttulaulujen,
ei, nyt ei ole ollenkaan
laulun aika.
Kuinka voisin sitä kuulla, kun
en voi puhua nyyhkäiksiltäni saati laulaa kyyneleiltäni?
Anonyymi, suom. Milla Mäkinen
Sweeter Than Roses
Sweeter than roses, or cool evening breeze
on a warm flowery shore, was the dear kiss,
first trembling made me freeze,
then shot like fire all o’er.
What magic has victorious love!
For all I touch or see, since that dear kiss,
I hourly prove, all is love to me.
Suloisempi kuin ruusut tai viileä iltatuulen henkäys
läpi lämpimän kukkarannan,
oli antamasi suudelma,
joka sai minut vapisemaan ja värisemään
lopulta lävistäen koko vartaloni liekein.
Oi taianomainen voittoisa rakkaus!
Suudelmamme jälkeen on jokainen katse ja kosketus ollut todiste rakkaudesta
Anonyymi, suom. Milla Mäkinen
From Rosy Bow’rs
From rosy bow’rs
where sleeps the god of Love,
Hither, ye little waiting Cupids, fly:
Teach me in soft, melodious songs to move, With tender passion,
my heart’s darling joy.
Ah! let the soul of music tune my voice,
To win dear Strephon, who my soul enjoys.
Or if more influencing
Is to be brisk and airy,
With a step and a bound,
And a frisk from the ground,
I will trip like any fairy.
As once on Ida dancing,
Were three celestial bodies,
With an air and a face,
And a shape, and a grace,
Let me charm like Beauty’s goddess.
Ah! ’tis all in vain,
Death and despair must end the fatal pain,
Cold despair, disguis’d, like snow and rain,
Falls on my breast!
Bleak winds in tempests blow,
My veins all shiver and my fingers glow,
My pulse beats a dead march for lost repose,
And to a solid lump of ice, my poor fond heart is froze.
Or say, ye Pow’rs, my peace to crown,
Shall I thaw myself or drown?
Amongst the foaming billows,
Increasing all with tears I shed,
On beds of ooze and crystal pillows,
Lay down my lovesick head.
Say, say, ye Pow’rs, my peace to crown,
Shall I thaw myself or drown?
No, I’ll straight run mad,
That soon my heart will warm;
When once the sense is fled,
Love has no pow’r to charm.
Wild thro’ the woods I’ll fly,
Robes, locks shall thus be tore;
A thousand deaths I’ll die
Ere thus in vain adore.
Ruusulehdoista,
rakkauden jumalan leposijalta,
astukaa esiin, te viivyttelevät Cupidot.
Opettakaa minua sulomelodioin,
hellän intohimoni voimalla,
sydämeni valittuun vaikuttamaan.
Ah! Musiikin sielu ääneni virittää, jotta
rakkauteni kohteen voisin sen avulla voittaa.
Vai tehoaisiko häneen paremmin,
jos liihoittelisin ympäriinsä,
tanssisin, karkeloisin
ympäri maita ja mantuja
keijujen lailla.
Kuten Ida-vuoren
kolme taivaallista tanssijaa,
suokaa minunkin hymynkarein,
jaloin muodoin, kuten rakkauden jumalatar konsanaan, hänet hurmata.
Ah! Mitä turhuutta!
Sammuta, epätoivo, tämä kuolettava tuska! Kylmä epätoivo lumen ja rännän muodossa valtaa rintani.
Koleat myrskytuulet nousevat,
ne suontani vetävät,
sormeni kohmettavat, pulssini hakkaa kuolinmarssia kadotetulle levolle ja lisäksi sydämeni on jäätynyt kovaksi
jääkimpaleeksi.
Sanokaa, Valtiaat, pitäisikö minun sulattaa jääsydämeni vai hukuttautua?
Kyyneleistäni muovattujen
hyökyaaltojen keskelle,
saastavuoteille, kivityynyille, asetelkaa
rakkaudesta seonnut pääparkani.
Suokaa minulle rauha ja kertokaa,
pitäisikö minun sulaa vai hukuttautua?
Ei, tulen hulluksi,
niin hulluksi, että se lämmittää sydämeni.
Kun kerran järkeni menetin,
ei rakkauskaan minua enää vaivaa.
Viiletän läpi metsän,
oksat repikööt hiukseni ja viittani,
sillä mielummin kuolisin tuhat kertaa
kuin turhaan ketään palvoisin.
Thomas d’Urfey, suom. Milla Mäkinen
If Music Be The Food of Love
If music be the food of love,
Sing on till I am fill’d with joy;
For then my list’ning soul you move
To pleasures that can never cloy.
Your eyes, your mien, your tongue declare
That you are music ev’rywhere.
Pleasures invade both eye and ear,
So fierce the transports are, they wound,
And all my senses feasted are,
Tho’ yet the treat is only sound,
Sure I must perish by your charms,
Unless you save me in your arms.
Koska musiikki on rakkauteni ravintoa,
jatkathan lauluasi kunnes pakahdun;
Lauluasi kuunteleva sieluni kutsuu sinut päättymättömien nautintojen pariin.
Silmäsi, ilmeesi ja kielesi
kertovat,
kuinka sinun musiikkisi on ylitsevuotavaa.
Silmäni ja korvani nauttivat siitä
sellaisella voimalla, että ne viiltäen
kaikki aistini tyydyttävät.
Nautinnon lähde on kuitenkin vain ääni,
ja tiedän sen lopulta tuhoavan minut,
jollen saa sulkeutua syleilyysi.
Henry Heveningham, suom. Milla Mäkinen
The Fatal Hour
The fatal hour comes on a pace,
Which I had rather die than see,
For when fate calls you from this place,
You go to certain misery.
The thought does stab me to the heart,
And gives me pangs no word can speak,
It wracks me in each vital part,
Sure when you go, my heart will break.
Since I for you so much endure,
May I not hope you will believe,
’This you alone these wounds can cure,
Which are the fountains of my grief.
Kohtalokas hetki on käsillä,
ennemmin kuolisin kuin sen kohtaisin.
Kun kohtalo kutsuu sinua,
vääjäämätön kurjuus on edessäsi.
Pelkkä ajatuskin viiltää sydäntäni,
iskee minuun sanoinkuvaamattomasti.
Se kiduttaa minua kaikkialta,
ja kun olet poissa, murtuu sydämeni.
Koska kärsin niin paljon puolestasi,
soisin sinun uskovan sanaani,
sillä vain sinä voit parantaa nämä haavat,
jotka surun lähteestä syntyivät.
Anonyymi, suom. Milla Mäkinen
Evening Hymn
Now that the sun hath veil’d his light
And bid the world goodnight;
To the soft bed my body I dispose,
But where shall my soul repose?
Dear, dear God, even in Thy arms,
And can there be any so
sweet security!
Then to thy rest, O my soul!
And singing, praise the mercy
That prolongs thy days.
Hallelujah!
Aurinko verhoaa valonsa
ja toivottaa maailmalle hyvää yötä,
on aika ruumiini levähtää pehmeällä pedillä, mutta missä sieluni saa levon?
Rakas Jumala, sinun huomassasi tietenkin, sillä muualta ei löydy
suloisempaa turvaa!
Lepää siis, sieluni!
Ylistäen laula armolaulua,
joka elinpäiväsi pidentää.
Halleluja!
William Fuller, Dr., Lord-Bishop of Lincoln, suom. Milla Mäkinen