1600-luvun taitteen englantilaista instrumentaalimusiikkia
Hanne Lund, barokkiviulu
Katriina Rainio, barokkiviulu
Miika Uuksulainen, viola da gamba
Mikko Multamäki, viola da gamba
Julia Tamminen, cembalo ja urut
William Byrd (1543-1623)
Nomine a 5
John Dowland (1563-1626)
Lachrimae Antiquae Novae
Orlando Gibbons (1583-1625)
Madrigal Farewell all joys
William Byrd
Pavana and Galliarda Philip Tregian
Fantasia a 4 nro 1
Miserere in 4 parts
Prelude and Fantasy in a
Thomas Lupo (1571-1627)
Fantasia nro 1 a 4
Thomas Tomkins (1572-1656)
Pavan ja Alman a 4
John Jenkins (1592-1678)
Sarja nro 7 e-molli ja nro 8 D-duuri
Fantasia
Almain
Corant
Matthew Locke (noin 1630-1677)
Sarja nro 1
Fantaisie
Courante
Ayre
Sarabande
Konsertin nimen mukaisesti esitämme erityisesti William Byrdin (noin 1540-1623) musiikkia, koska tänä vuonna Byrdin kuolemasta tulee kuluneeksi 400 vuotta. William Byrdin syntymävuodesta ei ole tarkkaa tietoa, koska hänen syntymäänsä ei ole dokumentoitu mitenkään, mutta syntymävuotta on arvioitu hänestä myöhemmin tiedettyjen faktojen perusteella. Konsertissa kuullaan myös muiden 1500- ja 1600 -luvuilla vaikuttaneiden englantilaissäveltäjien teoksia, ja sitä tuo “and Friends” – loppu konsertin nimessä tarkoittaa. Historiallisten tutkimusten mukaan monet säveltäjät olivat ystäviä keskenään, tai ainakin tuttavia, ja olivat runsaasti tekemisissä toistensa kanssa. Useinhan menestyneet säveltäjät työskentelivät hovimuusikkoina tai ainakin aatelisten palveluksessa. Esimerkiksi yksi konsertin muista säveltäjistä, Thomas Tomkins, oli Byrdin oppilas.
William Byrdiä pidetään yhtenä merkittävimmistä englantilaisen vanhan musiikin säveltäjistä, ajallisesti hän sijoittuu keskiajalla vaikuttaneen John Dunstaplen ja barokin ajan Henry Purcellin väliin. Byrd oli alunperin kuorolaulaja, oletettavasti lapsena ja nuorena Thomas Tallisin ohjauksessa Royal Chapel -kuorossa. Sittemmin vartuttuaan hän jäi Tallisin assistentiksi joksikin aikaa.
Kuten moni muukin Elisabetin ajan (1558-1603) säveltäjä, niin Byrdkin oli katolinen. Kuitenkin Englannin yli pyyhkäissyt uskonpuhdistus 1500-luvulla oli vakiinnuttanut maan viralliseksi uskonnoksi protestanttisuuden, jota harjoitettiin anglikaanisen kirkon alaisuudessa. Voi olla, että katolisen kirkon monivuosisatainen musiikkiperinne oli syynä siihen, että monet säveltäjät olivat mieluummin katolisen kirkon jäseniä, mene ja tiedä. Koska menestyneet muusikot olivat useimmiten kuninkaallisten palveluksessa, niin heidän tuli kuitenkin säveltää musiikkia myös anglikaanisen kirkon tarpeisiin. Byrd sävelsi paitsi hengellistä, niin myös maallista musiikkia, sekä laulajille että soitinyhtyeille eli consorteille.
Consortit olivat suosittuja Englannissa Elisabetin aikaan. Ne saattoivat koostua joko saman soitinperheen soittimista, kuten gambaconsortit, tai sitten ne olivat erilaisten soittimien muodostamia yhtyeitä. Aikakauden merkittävimmät säveltäjät sävelsivät paljon consort-musiikkia, joka sittemmin barokin aikaan sulautui osaksi kamarimusiikkia. Tässä konsertissa kuulemme neli- ja useampiäänisiä consort-kappaleita joko pelkillä jousilla tai sitten cembalolla ja uruilla täydennettynä.
Cembalon pikkusisar, virginaali, oli varsinkin Englannissa suosituin kotikosketinsoitin 1500- ja 1600-luvuilla, sitä pidettiin erityisen sopivana instrumenttina tytöille ja nuorille naisille, ja se oli itse kuningatar Elisabet I:n lempisoitin. Fitzwilliam Virginal Book on Elisabetin ajan merkittavin klaveerikokoelma. Kokoelma on nimitetty Richard Fitzwilliamin jälkeen, joka lahoitti sen Cambridgen yliopistolle. Kokoelma sisältää laajan valikoiman erityyppisiä klaveerikappaleita noin 1562-1612 aikakaudelta, englantilaisten William Byrdin, Orlando Gibbonsin, Thomas Tallisin, Giles Farnabyn ja John Bullin lisäksi hollantilaisen Jan Pieterszoon Sweelinckin sekä italialaisen Giovanni Picchin sävellyksiä. Kokoelman teokset eivät ollut sävelletty tietylle klaveerisoittimelle, vaan toimivat mainiosti millä tahansa aikansa klaveerisoittimella, kuten cembalolla, virginaalilla, klavikordilla tai uruilla.
Hidas kaksijakoinen pavana ja nopea kolmijakoinen galliarda olivat usein sävelletty tanssiparina ja perustuivat samaan musiikkimateriaalin. Preludi ja fantasia saivat paljon 1500 -luvun italialaisen tyylin vaikutteita: molemmat sisältävät paljon virtuoosisia elementteja. Fantasia in a on Byrdin yksi laajimmista klaveeriteoksista. Fantasia sai vaikutteita vokaalipolyfooniasta sekä groundeista ja tanssimusiikista.
Melankolian mestari John Dowland (1563-1626) oli aikansa tunnetuin englantilainen luutisti. Hän työskenteli ensin pitkin Manner-Eurooppaa, sekä monia vuosia Tanskan kuninkaan Kristian IV:n hovissa, ennen kuin lopulta vakiinnutti paikkansa Englannin kuninkaan Jaakko I:n hovissa vuonna 1612. Lachrimae antiquae oli aikanaan ja on edelleen yksi suosituimmista Dowlandin yhtyeelle säveltämistä instrumentaaliteoksista. Se pohjautuu Dowlandin erittäin tunnettuun luuttulauluun Fow my tears, ja sitä soitettiin vielä pitkään 1600-luvulla erilaisin sovituksin.
Thomas Tomkins (1572-1656) sävelsi paljon madrigaaleja lauluyhtyeille sekä myös kosketinsoitin- ja consortmusiikkia. Tomkins teki läheistä yhteistyötä toisen merkittävän aikalaissäveltäjän Thomas Morleyn kanssa toimittaen yhdessä hänen kanssaan madrigaalikokoelman The Triumphs of Oriana, sekä muutamia muita kokoelmia. Englantilainen madrigaalikulttuuri alkoi verraten myöhään 1500-luvun lopulla, aluksi italialaisten tekstien käännösten tai uuden englantilaisen, italialaista mallia noudattavan tekstin varassa. Joka tapauksessa Tomkins sävelsi yhteensä 28 madrigaalia. Lisäksi Tomkins oli myös merkittävä urkuri, toimien Worcesterin katedraalin urkurina sekä kuninkaan palveluksessa yhtenä hoviurkureista. Tässä toimessaan hän työskenteli aluksi ystävänsä ja kollegansa Orlando Gibbonsin alaisuudessa, ja Gibbonsin menehdyttyä Tomkins peri hänen tehtäviään hovissa. Tomkins nimitettiin myöhemmin, vuonna 1628, kaikista korkeimman arvon muusikoksi hovissa.
Thomas Lupo (1571-1627) oli yksi merkittävimmistä jousisoitinmusiikin kehittäjistä Englannissa. Lupo oli musiikkisuvusta, ja hänen isänsä oli tullut alunperin Venetsiasta Antwerpenin kautta Lontooseen. Thomas Lupo sai ensimmäisen paikan hovista jo 16-vuotiaana, ja toimi hovimuusikkona koko loppuikänsä. Vaikka Lupon soitin olikin viulu, ja hän kaiketi sävelsi huomattavan määrän viulu- ja jousimusiikkia hovin tarpeisiin, hän sävelsi myös hengellistä laulumusiikkia. Valitettavasti hyvin vähän Lupon kirjoittamia teoksia on säilynyt jälkipolville.
Orlando Gibbons (1583-1625) oli yksi aikakautensa merkittävimmistä kosketinsoitin- ja madrigaalimusiikin säveltäjistä. Kosketinsoittimet olivat usein virginaaleja 1600-luvun taitteessa, ja puhutaankin “englantilaisesta virginaalikoulusta”. Gibbons tuli musiikillisesta perheestä, voisi sanoa hänen olleen musiikillisen dynastian jäsen. Gibbons opiskeli todennäköisesti joko William Byrdin tai Edward Ellisin oppilaana, tästä ei ole täyttä varmuutta. Hän toimi muusikkona hyvin läheisesti hovin kanssa tekemisissä olevien henkilöiden palveluksessa, ja saavutti lopulta urkurin paikan Westminster Abbeyssä. Hänen kohtalokseen koitui kuitenkin aivoverenvuotokohtaus matkalla kuninkaan ja vastavihityn kuningattaren juhlallisuuksiin vuonna 1625. Gibbons ehti kuitenkin lyhyehkön elämänsä aikana säveltää monia merkittäviä teoksia, kuten madrigaalikokoelman The first set of madrigals and motets, joka sisältää mm. Silver Swan -nimisen kuuluisan sävellyksen. Hän myös toimitti yhdessä Byrdin ja John Bullin kanssa ensimmäisen englantilaisen kosketinsoitinkokoelman nimeltään Parthenia, toki säveltäen itse myös runsaasti musiikkia sitä varten.
Matthew Locke (noin 1621-1677) oli paitsi säveltäjä, niin myös merkittävä musiikin teorian kehittäjä. Hänen oppikirjansa Melothesia vuodelta 1673 on ensimmäisiä tunnettuja numeroidun continuobasson realisoinnin ohjekirjoja. Locken sävellystyyli edusti jo barokin aikaa ja hän oli yksi renessanssin ja barokin siirtymävaiheen merkittävistä englantilaisista säveltäjistä sukupolvi ennen Henry Purcellia. Itse asiassa Locke oli Purcellin perhetuttu, ja Purcell saattoi saada Lockelta musiikillisia vaikutteita. Locke sävelsi mm. näyttämöllisiä musiikkiteoksia hovin tarpeisiin, oopperoita, motettaja, maallisia lauluja sekä consort- ja kosketinsoitinmusiikkia. Hän sävelsi myös puhallin- ja viulumusiikkia ollen erityisesti nimetty näiden instrumenttiryhmien hovisäveltäjäksi.
John Jenkins (1592-1678) oli myös renessanssin ja barokin ajan siirtymävaiheen säveltäjiä, joiltain osin häntä on pidetty enemmän vanhaan tyyliin kallistuvana, mikä on luontevaa ottaen huomioon hänen syntymävuotensa jo 1500-luvun puolella. Jenkins ehti kuitenkin pitkähkön elämänsä aikana nähdä tyylin muuttuvan kohti barokkia saaden vaikutteita niin Dowlandilta, Gibbonsilta kuin Lupoltakin. Jenkinsin lapsuudesta tiedetään vähän, koska hän ei ollut tunnetusta aatelissuvusta. Ilmeisesti hänen puuseppäisänsä teki myös soittimia, joten voi olettaa, että Jenkinsillä oli musiikillista harrastuneisuutta jo lapsuudenkodissaan. Jenkinsin aikuiselämästä tiedetään kuitenkin jo enemmän, koska hän sävelsi hoville ja muille aatelisille. Hän hallitsi taitavasti “lyra viol” -nimisen jousisoittimen, mm. kuningas Kaarle I kehui häntä “ihmeitä tekeväksi virtuoosiksi”. Jenkins sävelsi elämänsä aikana paljon jousiyhtyemusiikkia, esimerkiksi lordi Northin palveluksessa maaseudulla syntyi yli 70 sarjaa jousiyhtyeille. Jenkins puhalsi myös uudelleen henkiin In Nomine -perinteen säveltäen lukuisia variaatioita tuon keskiaikaisen hengellisen sävelmän pohjalta.
In Nomine -sävellykset ovat mielenkiintoinen ilmiö englantilaisessa musiikkiperinteessä. Ne ovat moniäänisiä instrumentaalisävellyksiä, joiden yksi ääni on aina cantus firmus -melodia Gloria tibi trinitas, joka taas on Pyhän kolminaisuuden päivän messuun liittyvä melodia. John Taverner sävelsi noin vuonna 1530 tämän melodian osaksi omaa Gloria tibi trinitas -messumusiikkiaan, tarkalleen ottaen Benedictus-osaan messussa. Tässä osassa messua sanotaan In Nomine Domini, joten tästä syystä Gloria tibi trinitas -melodia muuttui “virheelisesti” In Nomine -melodiaksi. Joka tapauksessa Tavernerin esimerkkiä seurasivat lukuisat säveltäjät Englannissa seuraavien noin 150 vuoden ajan eli pitkälle 1600-luvulle saakka. In Nomine -nimisiä instrumenttikappaleita on näin ollen englantilaisessa musiikkiperinteessä lukuisia määriä. Mikäs sen hauskempaa, ne ovat mainiota soitettavaa jousi- tai sekayhtyeille! Aivan kuten tämän konsertin kaikki muutkin musiikilliset aarteet.
Hanne Lund ja Julia Tamminen
Taiteilijat
Julia Tamminen työskentelee aktiivisesti konsertoivana urkurina ja cembalistina. Hän on konsertoinut Suomen keskeisillä festivaleilla sekä ympäri Eurooppaa sekä solistina että eri kokoonpanoissa. Lisäksi hän toimii cembalo- ja urkupedagogina sekä säestäjänä Turun konservatoriossa. Julia opiskeli urkujen- ja cembalonsoittoa Sibelius-Akatemiassa sekä Amsterdamin konservatoriossa, sekä täydentänyt opintojaan mm. Ton Koopmanin, Gustav Leonhardtin ja Mitzi Meyersonin mestarikursseila. Hän toimii perustajajäsenenä vanhan musiikin yhtyeessä Un’altra ondata sekä soittaa suomalaisen barokkiorkesterin riveissä. Hän on Martin urkupäivät -festivaalin taiteellinen johtaja, sekä vanhan musiikin AboAstra -festivaalin taiteellisen johtoryhmän jäsen.
Miika Uuksulainen on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Kölnin musiikkikorkeakoulussa opettajinaan Raimo Sariola, Martti Rousi, Heikki Rautasalo ja Claus Kangießer. Lisäksi kamarimusiikkiopintoja mm. Paavo Pohjolan, Ralf Gothónin, Ilmo Rannan ja György Kurtágin johdolla. Musiikin maisteri vuonna 2008. Valmistui barokkimuusikoksi Yrkeshögskolan Noviasta vuonna 2017 opettajinaan mm. Lauri Pulakka, Kreeta-Maria Kentala ja Petteri Pitko. Vuodesta 1995 Miika Uuksulainen on toiminut sellonsoittajana Radion sinfoniaorkesterissa. Tämän lisäksi hän soittaa aktiivisesti kamarimusiikkia mm. Zagrosissa, Zagros-kvartetissa ja Särkyneet luut -barokkiyhtyeessä. Näiden yhtyeiden riveissä hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa sekä ollut mukana tilaamassa ja kantaesittämässä monien suomalaisten säveltäjien teoksia.
Hanne Lund on opiskellut Helsingin konservatoriossa, Malmön musiikkikorkeakoulussa, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemialla ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän suoritti viulunsoiton A-tutkinnon Turussa opettajanaan Aleksander Vinnitski. Hannen aiempia opettajia ovat olleet Gary Ronkin, Lajos Garam ja Jennifer Wolf. Sibelius-Akatemiasta hän on valmistunut musiikin maisteriksi pääaineenaan vanha musiikki ja soittimena barokkiviulu. Barokkiviulua hän on opiskellut Kreeta-Maria Kentalan ja Minna Kankaan johdolla.
Hanne Lund toimii viulunsoiton lehtorina Turun konservatoriossa ja soittaa opetustyönsä lisäksi monipuolisesti erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa ja orkestereissa, muun muassa Kuninkaantien muusikot -barokkiorkesterissa. Hän on soittanut myös Turun filharmonisessa orkesterissa ja Pori Sinfoniettassa useita vuosia sekä ollut barokkiviulistina Suomalaisen barokkiorkesterin kiertueilla ja konserteissa. Hän on yksi Turun Vanha Musiikki ry:n perustajajäsenistä ja AboAstra-festivaalin taiteellisen johtoryhmän jäsen.
Mikko Multamäki opiskeli Turun Konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa. Vuodet 1992-2001 hän toimi kontrabasson vara-äänenjohtajana Tapiola Sinfonietassa ja vuodesta 2001 lähtien hän on toiminut äänenkohtajana Turun Filharmonisessa Orkesterissa. Opettajana hän toimii Turun seudun Musiikkiopistossa, Turun Konservatoriossa ja Turun Taideakatemiassa. Hän on Turku Ensemblen jäsen. Solistina hän on soittanut useiden orkestereiden kanssa.
Katriina Rainio on valmistunut Turun Taideakatemialta Musiikkipedagogiksi vuonna 2005 Aleksander Vinnitskin ohjauksessa. Keväällä 2022 Rainio suoritti muusikon ammatilliset opinnot Turun konservatoriossa pääaineenaan barokkiviulu. Rainio on soittanut säännöllisesti Kuninkaantien Muusikot kokoonpanossa sen perustamisesta lähtien, sekä työskennellyt Turun filharmonisessa orkesterissa ja Kuopion kaupungin orkesterissa. Opettajana hän on toiminut noin 15 vuotta Turun seudulla eri opistoissa, nykyään pääasiallisesti NMKY:n musiikkiopistossa. Hän on myös erittäin ahkera freelance-muusikko genrerajoista välittämättä. Hänet voi nähdä viulun, alttoviulun, barokki- tai sähköviulun, jopa sahan kanssa, erilaisilla lavoilla musisoimassa.