Our blog

For now, our blog is only available in Finnish.

Terveisiä Svamulin historiikkikirjanjulkistajaisista!

Viime viikonloppuna Suomen vanhan musiikin liitto ry, tuttavallisemmin Svamuli, vietti kymmenenvuotisjuhlallisuuksiaan. Valtakunnallinen liitto on perustettu vain hiukan ennen kuin oma paikallisyhdistyksemme. Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että Turun vanha musiikki ry on Svamulin yhteisöjäsen, ja sitäkin kautta yhteydessä moniin muihinkin Suomen vanhan musiikin yhdistyksiin. Svamuli perustettiin Tampereella, joten luontevaa oli juhliakin Tampereella. Juhlaseminaariin kulttuuritalo Laikkuun oli …

Jatka lukemista

Posted in Blog, Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Terveisiä Svamulin historiikkikirjanjulkistajaisista!

MAKING OF H.Purcell: Hail! Bright Cecilia

Kulttuurituottamisesta puhutaan hirvittävän harvoin musiikkiopintojen aikana. Toki oppiminen tapahtuu kaiken ohessa, omia konsertteja suunnitellessa ja valmistellessa – mutta siltikin ainakin itselläni oli vielä valmistumisvaiheessa melko puutteellinen kuva siitä, mitä kaikkea oikeasti voi liittyä konsertin tuottamiseen omin hellin kätösin. Nyt se on toki niskalimaisen tuttua (kuvaileva adjektiivi painavasti punnittu). Mutta mikäli tämä kirjoitus syystä tai toisesta …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa MAKING OF H.Purcell: Hail! Bright Cecilia

Uuden puheenjohtajan mietteitä

“If in our daily life we can smile, if we can be peaceful and happy, not only we, but everyone will profit from it. This is the most basic kind of peace work.” – Thich Nhat Hanh, Being Peace Alkanut vuosi ei ole tähän mennessä antanut meille parastaan; pitkittyneen pandemian kourissa elettyämme jouduimme lukemaan uutisia …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa Uuden puheenjohtajan mietteitä

Arvio: The Crab – Change is the Remedy for the Ills of Life

The Crab – Change is the Remedy for the Ills of Life28.11. 2021 Föreningen Brage -yhdistyksen juhlasali, Helsinki Sopraano Minna Nyberg on Suomen ainoa gestiikkataiteilija ja -ohjaaja. Tämä 1600-1700-lukujen näyttelemistaiteesta ammentava taiteenlaji on sen verran harvinaista herkkua näillä kulmin, että minut saa aina liikahtamaan sohvalta sen varjolla. Tällä kertaa Nyberg on soveltanut kultivoituihin eleisiin ja …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa Arvio: The Crab – Change is the Remedy for the Ills of Life

Patrik Kleemola – turkulaisen kitarataiteilijan haastattelu

Konsertti Maarian kirkossa | Sunnuntaina 12.9.2021 klo18.00 | Vapaa pääsy, Käsiohjelma 10 € Turun Vanha Musiikki ry valmistautuu konserttiin, jossa kuullaan Patrik Kleemolan soittoa, sekä barokkisoittimilla soittavaa jousikvartettia. Ohjelmassa on 1700-luvun lopun ja 1800 luvun alun musiikkia. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Maarian seurakunnan ja Turun konservatorio & musiikkiopiston kanssa. Ajan hengen mukaan haastattelu on tehty etänä, …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa Patrik Kleemola – turkulaisen kitarataiteilijan haastattelu

Arvio: The Folk Seasons – Barocco Boreale ja Kreeta-Maria Kentala

Ostin itselleni taannoin joululahjaksi ihan vanhanaikaisen cd:n. Kanteen präntätty titteli The Folk Seasons kiinnitti heti huomioni kun silmäni siihen osui. Sopivasti oikeaa ja samalla ihan väärää – sehän täytyi oitis hankkia. Esittäjänä on Barocco Boreale solistinaan viulisti Kreeta-Maria Kentala. Myös Siiri Virkkala (viulu) sekä Andrew Lawrence-King (harppu, psalttari, regaali ja kantele) soittavat soolo-osuuksia levyllä. Vanhaan …

Jatka lukemista

Posted in Blog, Uncategorized | Leave a comment

Esclamazione ja huomio! Festari saa alkaa!

Se alkoi tajuamuksesta, että kohta ollaan pyöritetty tätä hommaa viisi vuotta. Ehdottomasti juhlan paikka, mutta minkälaisen? Heittelimme ideoita viime talvena hallituksen kanssa siitä, mitä hauskaa tänä vuonna tehtäisiin, ja juhlakonsertti oli itsestäänselvimmin mielessä. Juhlafestivaali-ideakin pujahti esiin jossain kohtaa, ja on ihan mieletöntä, että tartuimme siihen. Neljä konserttia ja kaksi luentoa – Ruisrock jää toistaiseksi tarjontansa …

Jatka lukemista

Posted in Blog | 1 Comment

Pj miettii kesän korvalla

Heippa taas! Äsken alkoi tammikuu ja uusi hallitus aloitti toimintansa ja miekin aloitin ekaa kertaa elämässäni puheenjohtajan hommat. Ja nyt on yhtäkkiä kesäkuu. Täytyy sanoa, että Suomessa – tai ehkä muuallakin, en tiedä – yhdistystoimintaan liittyy aikamoisen paljon muutakin hommaa kuin juuri sitä, minkä vuoksi yhdistys on pystyssä (oiskohan tämä yksi syistä siihen, että aika …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa Pj miettii kesän korvalla

Matkakertomus

Oivallista pyhäinpäivän iltaa. Toisinaan tulee luettua matkakertomuksia kaukaisiin ja eksoottisiin maihin tai maailman urbaaneihin metropoleihin. Minä puolestani päätin kirjoittaa matkakertomuksen Lempäälään. Ja Lempäälään olin matkalla siis tämän takia. Nyt se alkaa! Tänä aamuna olin matkalla Annin Siwalle, joka ei ole Annin, eikä enää Siwakaan, kun minulle tyyttäili valkoinen auto, ja kaarsi parkkiin viereeni. Koska auton …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Leave a comment

Historiaa historiankirjasta vol.2

Taisin lupailla seuraavaa kirjoitusta kesän jälkeen… Nyt on ainakin kesän jälki. 🙂 Muutama historiaan lähes kadonnut helmi vielä tässä tarjolla vuoden 1945 tieteellisestä tietokirjasta “Sävelten mestareita”. Tätä ette tienneet eikä teidän tarvinnutkaan tietää Suurista Säveltäjistä. Ensiksi itseoikeutetusti: Johann Sebastian Bach Bachin kantaatit rikkovat sen yhä vieläkin vallalla olevan kuvitelman, että Bach oli kylmä, matemaattisen tarkka. …

Jatka lukemista

Posted in Blog | Leave a comment