Siirry sisältöön

Matkakertomus

Oivallista pyhäinpäivän iltaa.

Toisinaan tulee luettua matkakertomuksia kaukaisiin ja eksoottisiin maihin tai maailman urbaaneihin metropoleihin. Minä puolestani päätin kirjoittaa matkakertomuksen Lempäälään.

Ja Lempäälään olin matkalla siis tämän

Henkilön Turun Vanha Musiikki ry / Tidig Musik i Åbo rf kuva.

takia.

Nyt se alkaa!

Tänä aamuna olin matkalla Annin Siwalle, joka ei ole Annin, eikä enää Siwakaan, kun minulle tyyttäili valkoinen auto, ja kaarsi parkkiin viereeni. Koska auton sisältä löytyi melkoisen tuttuja ihmisiä, hyppäsin sisään ja lähdin matkaan. Poimittuamme mukaan vielä yhden kappaleen sellistejä (sello matkusti toisessa autossa) kurvasimme kohti Tampereen valtatietä.

Ilma oli parahultainen; vastaan ei tullut sadetta, jäätä eikä auringonpaistetta. Rapaa roiskui tuulilasiin muista autoista, mutta - toisin kuin minulla (ja olisin sitä siis tarvinnut; putsasin silmälasit sen sijaan kaulahuiviin) - kuskillamme oli lasinpesunestetta varastossa, joten näimme myös eteenpäin. Matka kului mukavasti ja peurattomasti Ilmarin valkoisessa autossa (merkki kuulosti naisen nimiseltä), seuranamme Anna sekä Linda. Sivupolulle harhauduimme ainoastaan Urjalan Makeistukun kohdalla. Sopraanolle salmiakkia!! 😀

Lempäälän Pyhän Birgitan kirkolle navigoituamme meidät otti vastaan kanttori Pietari Korhonen lämpimästi ja mukavia jutustellen. Hän kertoi kaiken olennaisen päivän kulusta sekä muusikoiden aterioimis- pukeutumis- ja saniteettitiloista. Sitten hän jätti meidät tutustumaan kirkon akustiikkaan ja hiomaan viimeisiä kulmia päivän musiikista.

Akustiikka olikin erittäin miellyttävä ja helppolauluinen, kirkko vanha ja kaunis ja moni-ilmeinen. Alkuperäisen keskiaikaisen kerrostuman lisäksi interiöörissä ovat läsnä keskimäärin 1800-luku sekä (muistaakseni) 60-lukuiset kauniin tummanruskeat urut.

Kuva treeneistä (allekirjottaneella on takki, koska kylmä!)

Henkilön Mats Lillhannus kuva.

(kuva: Mats Lillhannus)

Kuvassa siis konsertissa käytetty kannettava sähköurku, jonka nätit lasimaalaukset eivät valitettavasti näy, mutta ovat nätit. Sanasta sähköurku tulee tosin mieleen jotain kammottavaa 70-luvulta, joten todettakoon, että se on ihka oikeasti uruksi tunnistettava soitin, joka toimii sähköllä, ja jossa on cembalokin samassa paketissa. Ja lyhyen kokemuksen perusteella voin sanoa, että se imitoi kyseisten soittimien kosketusta ja attakkia melko hyvin. Joku asiaan perehtynyt saa kertoa asiantuntevammin asiasta... vaikkapa kirjoittamalla blogikirjoituksen soittimesta! 😀

Treenien jälkeen tarjoiltiin soittajille soppaa! Ja onneksi myös laulajille. 😉 Todella hyvää kanakeittoa saimme mahan täydeltä seurakuntatalolla, ja kahvit päälle. Nam! Sen jälkeen ei muuta kuin vaan rytkyt niskaan ja keikalle!

Kirkko oli aika hyvällä prosentilla täysi, johtuen joko siitä, että konsertin jälkeen seurasi kynttilähartaus, tai siitä, että Tampereen vanhan musiikin yhdistys ja Lempäälän seurakunta oli mainostanut meitä hurjasti, tai sitten molemmista. Joka tapauksessa mukavaa esiintyä täydelle salille.

Aloitimme De Profundiksella, joka lähtikin upean raskassoutuisesti ja syvästi velloen liikkeelle, ja eteni kevyiden ranskalaisten kuvioidensa kautta viimeisen osan Requiemiin, jonka alkupuolen melankolia valui kyyneleisesti eteenpäin, kunnes päättyi valoisaan ja tanssilliseen Et lux perpetuaan.

Beatus vir taas teki toisenlaisen kaaren, alkoi intiimimmästä, kevyemmästä ja herkemmästä tunnelmasta, käyden jälleen tanssillisten osien kautta kohti loppua, joka kohosi soittajain ja laulajain yhteiseen täyteläiseen Glorian loppuhuipennukseen. Ah!

Kaiken tuon hypetyksen jälkeen voi tietystikin todeta, että livemusiikista oli kyse, ja kaikenlaista pientä sattui ja tapahtui ja ilmeni matkan varrella. Uskon, että kokemus oli yleisölle kuitenkin hieno ja positiivinen, ja itsellä oli semmoinen olo, että päästiin tekemään monasti ihan musiikkiakin. 😉 Ja äänikin se sieltä lopulta aukesi.

Konsertin jälkeen saimme ruusut! Allekirjoittanut, ruusu ja Lempäälän kirkko:

ruusukuva

Kotimatka sujui melkoisen sutjakkaasti valkoisessa autossa (jonka takaoven kahva on jotain ihan käsittämätöntä!!), vieläkään ei näkynyt jäätä, sadetta tahi aurinkoa (koska se laski). Ehdin saunaankin kaiken tämän päälle! 😀

Sitten tiedoitus kaikille tiellä liikkujille: Näimme paluumatkalla kymmenisen peuraa (vai lienevätkö kauriita nykyisin oikeaopillisesti), joista yksi seisoi tien laidassa ja toinen ylitti tien justiinsa edellä ajavan auton editse. Joten ei ajella siellä miten sattuu ja katsellaan eteenpäin ja ympärille eikä ohitella miten päin vain!

 

toivottelee Santtu K, varapj

ps. Huomenna sunnuntaina sitten uudestaan Turun Maarian kirkossa klo 19.30! Be there! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 + twenty =