Siirry sisältöön

Historiaa historiankirjasta vol.2

Taisin lupailla seuraavaa kirjoitusta kesän jälkeen... Nyt on ainakin kesän jälki. 🙂

Muutama historiaan lähes kadonnut helmi vielä tässä tarjolla vuoden 1945 tieteellisestä tietokirjasta "Sävelten mestareita". Tätä ette tienneet eikä teidän tarvinnutkaan tietää Suurista Säveltäjistä.

Ensiksi itseoikeutetusti:

Johann Sebastian Bach

Bachin kantaatit rikkovat sen yhä vieläkin vallalla olevan kuvitelman, että Bach oli kylmä, matemaattisen tarkka. Ne paljastavat hänet mitä herkimmäksi ja tunteellisimmaksi taiteilijaksi, jolla oli runoilijan sielu ja maalarin silmä. Muusikkona ne julistavat hänet mestariksi, jonka ammatillinen osaaminen oli täydellistä, teknillinen taito ihmeellistä, hämmästyttävää.

Elämäkerran kirjoittajat kuvaavat hänet luonteeltaan tyytyväiseksi, lämmintä ja inhimillistä huumoria omaavaksi ja seurassa hilpeäksi mieheksi. Maalliset asiat eivät häntä sanottavasti kiinnostaneet. Hän teki suunnattomasti työtä ja puhui taiteestaan suorastaan hätkähdyttävän vaatimattomasti. Erään ystävän kerran kysyessä, miten hän selitti ainutlaatuisen mestarillisen tekniikkansa, hän vastasi yksinkertaisesti: ”Olen tehnyt kovasti työtä.”

Lukuun ottamatta satunnaisia kahnauksia Tuomas-kirkon virkamiesten kanssa, jotka eivät oivaltaneet olevansa tekemisissä vertaansa vailla olevan neron parissa, Bachin elämän loppuvaiheet olivat kiinteän työteliästä aikaa.

Virkamies-parat, kun eivät tienneet sitä, mikä vuonna 1945 tiedettiin kivenkovana faktana. Mielipiteillähän ei siis tietenkään ole tässä osaa eikä arpaa. 😉

 

Giovanni Battista Pergolesi

On kuvaavaa Pergolesin persoonallisuudelle, että hän sairaana ja kuolema kasvojen edessä sävelsi hilpeän, rahvaanomaisen pilailun, satiirisen scherzon kapusiinimunkeista.

Pergolesi itse johti säveltämänsä oopperan L'Olimpiade Tordinona-teatterissa Roomassa, mutta esitys epäonnistui melkein täysin. Joku lehteriltä heitti appelsiinin säveltäjän päähän.

Ei mennyt noin niin kuin ihan putkeen...

 

Wilhelm Friedemann Bach

Persoonallisuutena W.F. Bach on ollut monenlaisen pohdinnan alaisena; romanttisessa novellissaan Brachvogel käytti häntä päähenkilönä ja hänestä on jokin vuosi sitten tehty myös kiintoisa äänielokuva. [!!!!] Hän oli saamaton, ja hänen käytöksensä sukulaisia ja tovereitakin kohtaan oli epäystävällistä. Tavoiltaan hän oli karkea, itsekäs ja kaiken lisäksi hyvin omituinen. On todellakin hämmästyttävää, että tämänluontoinen mies sai aikaan suuren määrän arvokasta musiikkia.

Miksi jättää mielipiteet tietokirjasta pois kun ne voi kertoakin?

 

Christoph Willibald Gluck

Ei voi olla ohi mennen mainitsematta sitä suorastaan nerokasta tapaa, jolla Gluck sekä Orfeossa että Alcestessa käyttää duurisävyistä melodiikkaa mitä syvimmän tuskan ilmaisuun. Sekä Orfeuksen laulu kuolleen Euridicen ruumiin ääressä että Alcesten Styx-virran vierillä laulama valitus ovat sitä Gluckia, jota kuullessa epäämättömästi tulee mieleen kreikkalainen korkeasti eetillinen draamataide. Näiden jalopiirteisten sävelmälinjain ilmaisema tuska kohoaa yli tavallisten maallisten tunnemittain.

Tämän katkelman valitsin, koska siinä niin hienosti huomioidaan se ihana tosiseikka, josta itsekin olen vuosien varrella vaahdonnut, että maailman ihan-melkein-melankolisin-ja-ihanin aaria menee C-duurissa! Sitäpaitsi on tuossa ylevöittäviä sanavalintojakin.

 

Franz Joseph Haydn

Haydn oli keskikokoinen ja hänellä oli hyvin lyhyet jalat. Hänen kasvonsa olivat tummat ja rokonarpiset, nenä pitkä ja kaareva ja silmien ilme lempeä ja avoin. Hän käytti aina tekotukkaa, jossa oli sivukiharat ja palmikko. Hän piti itseään hyvin rumana ja oli aina ihmeissään siitä, että niin monet huomattavat naiset olivat hänestä kiinnostuneita.
Haydnin anteliaisuudesta, lämminsydämisyydestä ja yksinkertaisuudesta on usein puhuttu. ”Jokainen voi nähdä katseestani”, hän sanoi kerran eräänä pienen itsekehuskelun hetkenä, ”että olen hyväluontoinen henkilö”. Luonteeltaan hän oli säästäväinen, työteliäs ja äärimmäisen järjestelmällinen. Hänellä oli aurinkoinen huumorintaju ja rakastettava mielenlaatu. Hän ei ollut erikoisen sivistynyt, luki hyvin vähän ja tunsi ainoastaan pintapuolisesti musiikin ulkopuolella olevia asioita. Säveltäessään hänellä oli yllään parhaat vaatteensa, timanttisormuksensa ja kauneimmat koristeensa.

Kyllä edelleenkin olis mielenkiintosta tietää noin yksityis- ja henkilökohtaisten tietojen lähteet! Lisäksi kirjassa kuvataan outo episodi siitä, mitä tapahtui Haydnin päälle säveltäjän kuoleman jälkeen. Vuonna 1945 proseduuri oli vielä kesken, enkä ole guuglannut, mitä sittemmin on tapahtunut. Itse kukin voi tässä punnita mielenkiintonsa syvyyttä asiaan ja tehdä aiheelliset johtopäätökset guuglaamisen olennaisuudesta omalta kohdaltansa.

 

Ja seuraavaan heppuun on hyvä lopettaa tämä wanhan musiikin katsaus, vaikka kirjahan toki on vasta aika alussa.

Johannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus Mozart

Mozart oli lyhyt ja hoikka. Vaikka hänen päänsä oli ruumiiseen verraten hieman liian suuri, hänen sopusuhtaiset piirteensä tekivät hänet hyvin miellyttävän näköiseksi. Hänen ilmeensä oli miltei naisellisen lempeä, ja hänen poskensa olivat aina sairaalloisen kalpeat. Hänen läpitunkevat silmänsä olivat puhuvan ilmeikkäät. Hänen tukkansa, josta hän oli erikoisen ylpeä, oli hyvin tuuhea ja runsas.

Hillittynä, pikkuseikkoja myöten hyvin pukeutuneena – hän esiintyi usein pitseissä ja jalokivissä – ja käytökseltään viehättävänä Mozart teki miellyttävän vaikutuksen kaikkiin, joiden kanssa joutui tekemisiin. Vaikka hän oli luonteeltaan sulkeutunut, hän rakasti hauskaa seuraa. Hän jumaloi tanssia, ja vain vaivoin onnistui Konstanzen estää häntä käymästä maineeltaan hämäräperäisissä paikoissa. Virkistyksekseen hän pelasi keilaa ja biljardia. ”Hän oli tavallisesti iloinen ja hyväntuulinen”, Konstanze Mozart kertoi, ”harvoin surullinen, vaikkakin toisinaan mietteliäs. Hänen puheäänensä oli lempeä, paitsi milloin hän musiikkia johtaessaan muuttui äänekkääksi ja tarmokkaaksi – silloin hän vieläpä tömisti jaloillaan metakan kuuluessa pitkän matkan päähän.”

Ihan loppuun lainaus Mozartin omasta kynästä hänen kirjoittaessaan siskolleen:

”Suo anteeksi huolimaton sovitelma. Olin säveltänyt fuugan ensiksi ja kirjoittaessani sitä puhtaaksi suunnittelin preludia.”

Muita lainauksia Mozartin kirjeistä ja päiväkirjoista en tähän sisällytä, ne vaatisivat oman blogitekstin tai väitöskirjan (jollaisia varmaankin jo aiheesta muutamia on tehtykin), sitäpaitsi jätettäköön tässä kirjoituksessa kakkahuumori vähemmälle. Erään esimerkin (englanniksi väännettynä) voi iltansa ratoksi käydä vilkaisemassa esimerkiksi tuolta:

http://www.lettersofnote.com/2012/07/oh-my-ass-burns-like-fire.html

Kyl vaan historia on loputtomasti ja alati mielenkiintoista! Etenkin se historia, jossa tarkastellaan sitä, miten jossakin kohtaa historiaa tarkasteltiin jotakin aikaisempaa kohtaa (sillä on varmaan joku pähee nimikin).

Hyvää yötä!

sanoo SK, vielä vara-pj

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 + 10 =